keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Notre Damen Kellonsoittaja postikorttikirja




Notre Damen Kellonsoittaja on suosikki klassikkoni. Sen tietävät varmaan jo kaikki jotka lukevat blogiani tai ovat eksyneet tänne puolivahingossa. Minun on ihan pakko saada kaikki kyseiseen klassikkoon tehdyt oheistuotteet itselleni, mutta joskus on kyllä pakko kuunnella myös järjen ääntä, vaikkei tahtoisikaan. :(
Ennen joulua näin huuto.netissä myynnissä Esmeralda ja Phoebus Barbiet, ne olivat avaamattomissa paketeissaan ja hintakin oli kohtuullinen, mutta jos lompakosta näkyy pohja ja pankkitili on melkein tyhjä, niin ei silloin ostella nukkeja. Päätös olla ostamatta nukkeja oli oikeasti todella raskas! Sillä siinä ne olivat, niin lähellä, mutta silti niin kaukana. Ääh! Mutta turha kai sitä on enää murehtia, toivon, että joku päivä saan uuden mahdollisuuden täydentää Notre Dame Barbie kokoelmaani vielä lisää. 
Löysin kuitenkin jokin aika sitten huuto.netistä tämän postikorttikirjan vuodelta 1996. Tämä oli USA:n versio, joten kaikki postikorttien tekstit olivat englanniksi. Hintaa kirjalla oli postikuluineen kahdeksan euroa ja se oli täysin uusi, vielä muoveissa. 
Kirja oli todellakin ihan uusi, se on todella jäykkä, joten kuvien ottaminen osoittautui HYVIN hankalaksi. Sillä perustarkoitushan näissä postikorttikirjoissa on ollut, että kortti irrotetaan ja lähetetään ystävälle, joten siksi ne ovat aika jäykkiä, koska niitä ole tarkoitettu selattaviksi niin kuin kirjat.
Tämä on nyt toinen postikorttikirja jonka olen ostanut, ensimmäinen kirja jonka hankin oli Kaunotar ja Hirviö suomi painos.
Minulla on omituinen tarve ostaa vanhoja ja nostalgisia Disney tuotteita. Olen tietysti kiinnostunut myös uusista Disney jutuista, mutta haluan enemmän kerätä vanhoja oheistuotteita, jotka ovat ehkä melkein katoamassa. Monethan heittävät vhs nauhoja surutta roskiin ja kauhistuttaa ajatella mitä kaikkea muuta samalla heitetään pois. Kannattaa aina viedä vaikka hyväntekeväisyyskirpputorille tavarat, jos ei itse jaksa alkaa myymään niitä, sillä toisen roju on aina jonkun toisen aarre :)













Tämä on varmaan ihan ensimmäinen kerta, kun näen jossain lukevan ihan selvästi, että Frollo rakasti Esmeraldaa. Ainakaan elokuvassa sitä ei suoraan sanota, eikä myöskään lukuisissa kirjoissa, joita klassikosta on painettu. Mutta tuossa se nyt sitten lukee :D






















2 kommenttia:

  1. Sen Kaunotar ja Hirviö keräilykortti kirjan mä haluaisin saada.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitä näkee aina silloin tällöin esim. huuto.netissä myynnissä :)

      Poista