torstai 28. helmikuuta 2013

Gypsy Dancing Esmeralda



Olen jo aikaisemmissa bloggauksissani kertonut, että yksi lemppari Disney klassikoistani on Notre Damen Kellonsoittaja.
 Joten olen yrittänyt kerätä kyseisestä klassikosta kaiken mahdollisen tavaran. 
Yleensä ostan vain ja ainoastaan edullisia keräilytuotteita, mutta tämän kertainen bloggaukseni ei ole todellakaan halvimmasta päästä, vaan se on tähän asti kallein hankkimani Disney tuote.
 Joten saanko esitellä: Gypsy Dancing Esmeralda nukke 

Olin jo hetken aikaa yrittänyt löytää kyseisen nuken, mutta löysin vain käytettyjä nukkeja, jotka olivat aina huonossa kunnossa. No, sattuman kautta löysin pienen kaupan netistä joka myi Barbie nukkeja. Tietenkin tiedustelin oliko kaupassa myynnissä Esmeralda nukkea, mutta sitä ei ollut saatavilla. 
Ehkä noin parin viikon päästä sähköpostiini oli ilmestynyt viesti, jossa kerrottiin, että Gypsy Dancing Esmeralda nukke oli tulossa USA:sta Suomeen ja jos halusin ostaa sen niin nyt olisi mahdollisuus. Olin tietysti innoissani mahdollisuudesta saada tämä ihana nukke kokoelmaani. Mutta samalla hiukan huono rahatilanne kummitteli takaraivossa. 
Tiesin, että nukke ei todellakaan ole halpa, koska ebayssä kyseinen nukke on ainakin 60 dollaria. Kun nukke tuli Suomeen ja sen kunto tarkastettiin sain tiedon hinnasta: 80€ + postikulut. 
Olin osannutkin odottaa kyseistä summaa, mutta silti tuntui aika kamalalle, että yksi nukke maksaa melkein 500 vanhaa mummon markkaa! 
Pienen harkinnan jälkeen, päätin ostaa nuken, koska tiesin ettei samanlaista tilaisuutta ehkä tule koskaan, ellen lähde itse hakemaan ulkomailta nukkea. 

Kun sain nuken vihdoin käsiini, niin olin todella tyytyväinen osto päätökseeni. Tuntui niin nostalgiselta pidellä 17 vuotta vanhaa nukkea käsissä, joka oli seilannut rapakon takaa päätyäkseen minun kokoelmaani. Vau!

Esmeraldan paketti on avaamaton ja sen sinetitkin ovat kiinni. Nuken tamburiinistä ei kyllä enää kuulu musiikkia, ehkä paristot ovat loppuneet vuosien aikana. Kyseistä nukkea valmistettiin vuonna 1995-1996. Nukke on Mattelin valmistama ihan niin kuin muutkin Notre Damen Kellonsoittaja nuket. Gypsy Dancing Esmeralda nukke osaa tanssia, kun sen tasapainottaa yhdelle jalalle.

Esmeralda pääsi Quasimodon viereen, jossa se saa viettää seuraavat vuosikymmenet. :)





Gypsy Dancing Esmeralda
















Esmeraldan kaunis mekko
















Tässä tämän hetkinen Notre Damen Kellonsoittaja nukke kokoelmani











tiistai 26. helmikuuta 2013

Jafarin paluu dvd



Aladdinin toinen osa, Jafarin paluu on julkaistu kolme kertaa dvd:llä. Ensimmäisen kerran se julkaistiin 25.02.2004 toisen kerran 8.10.2004 ja kolmannen kerran 15.01.2010. 
Ensimmäisessä ja kolmannessa julkaisussa on täysin samanlaiset kannet, joten ainakaan kansien perusteella niitä ei voi erottaa toisistaan. 
Itse omistan tuon kolmannen julkaisun, joten en tiedä onko julkaisujen levykkeissä joitain eroja. 
Toisen kerran Jafarin paluu julkaistiin Aladdin trilogia boxissa, joka on aika harvinainen, mutta tällä hetkellä kyseisestä boxista ei saa 20-25 euroa enempää.





Jafarin paluu kolmas dvd julkaisu





torstai 21. helmikuuta 2013

Kaunotar ja Hirviö vhs


 
Kaunotar ja Hirviö on poistunut jälleen kerran Disneyn holviin. Jos joku ei ole vielä ostanut kyseistä dvd:tä niin nyt on viimeinen hetki ostaa kyseinen elokuva, jos sitä enää löytyy kaupoista. Ainakin nettikaupoista Kaunotar ja Hirviö on jo loppuunmyyty.
 
Itse omistan melkein kaikki Kaunotar ja Hirviö julkaisut, jotka on julkaistu Suomessa. Kokoelmastani puuttu vain Kaunotar ja Hirviö vhs Deluxe box, joka on hyvin harvinainen. Sekä blu-ray 3D julkaisu ja pari jatko-osien dvd julkaisua.
 
Alla näette Kaunotar ja Hirviö, sekä Bellen lumottu maailma vhs:ät. Kannet ovat hiukan kärsineet, mutta priimakuntoisia tuotteita on turha luulla saavansa kirpputoreilta.
Videot maksoivat vain euron kappale.
 
 
 
 
 
Ensimmäinen vhs julkaisu
 
 
 
 
Kolmas video julkaisu
 
 
 
 
Bellen lumottu maailma video julkaisu
 

 
 
Ja koko Kaunotar ja Hirviö kokoelmani
 





perjantai 15. helmikuuta 2013

Quasimodo



Quasimodo, syrjitty ja hyljeksitty Disney hahmo, klassikosta Notre Damen Kellonsoittaja.
Vahinko, että Quasimodoa syrjittiin myös, kun se tuli kauppoihin Esmeraldan ja Phoebuksen kanssa. Tietysti kaikki pienet tytöt halusivat mieluummin leikkeihinsä kauniit nuket, kuin epämuodostuneen kyttyräselän. Täytyy myöntää, että minäkin olin yksi noista lapsista.
Ehkä jossain keräilyharrastukseni alkupuolella tajusin, että nykyään Quasimodo Barbie on aika harvinainen. Juuri sen takia ettei sitä kaupasta monet ostaneet. Huuto.netistä voi löytää silloin tällöin Esmeraldan tai Phoebuksen, mutta Quasimodo on harvinaisuus.
Kun aloin oikein tosissani keräilemään myös Disney Barbie nukkeja 90–luvulta, niin tietysti ensiksi mieleeni tuli Quasimodo, joka puuttui kokoelmastani. (Olen esitellyt jo aikaisemmin Esmeraldan ja Phoebuksen
Googlettamalla en löytänyt kovinkaan edullisia Quasimodoja ja postikulutkin olisivat nousseet aika kivoihin lukemiin. 
No, sitten sattumalta kävin pienessä putiikissa, jossa joskus lapsuudessani olin käynyt. Muistelin, että kaupassa oli ollut myynnissä ihania Disney Barbieita vuosia sitten. 
Ja mitenkäs sattuikaan, kun pääsin leluhyllylle, niin kukas sieltä kurkkikaan Quasimodo, uutena, avaamattomassa paketissa! 
Quasimodo, ei ollut yksin. Sen seurana oli myös neljä muuta Quasimodoa ja paljon vanhoja Barbie nukkeja. Tietysti, ensiksi ajattelin, että nukke maksaa varmasti sievoisen summan. Mutta ei. Laatikon päällä oli monta eri hintalappua. Nuken hinta oli ensiksi ollut 185 markkaa, jonka jälkeen sitä oli alennettu vuosien aikana monta kertaa. Lopullinen hinta oli 7,95€. 
Nukke ja laatikko olivat säilyneet todella hyvin, ottaen huomioon, että se on tehty vuonna 1995. 
Kaikki tavarat olivat paikoillaan ja laatikon sinetitkin olivat vielä kiinni. 
Ihan sääliksi kävi Quasimodoa joka oli odottanut laatikossaan jo 17 vuotta! 
No, en itsekään tule koskaan avaamaan laatikkoa. Vaan Quasimodo saa katsella maailmaa kokoelmassani omassa laatikossaan jossa se on viettänyt jo monia vuosia. 

 
 
Quasimodo
 

 
 

 
 
 
 
 
Paketti takaa
 
 
 
 
 



 
 

 
 

 
 
Puuveistokset ovat pysyneet Quasimodon taskussa jo 17 vuotta

 
 


 
Quasimodo jaksaa hymyillä :)

 
 


torstai 14. helmikuuta 2013

Aladdin ja varkaiden kuningas dvd



Aladdin ja varkaiden kuningas on kolmas ja viimeinen Aladdin elokuva.
Harva tietää, että kyseinen elokuva on julkaistu dvd:llä peräti kolme kertaa.
Ensimmäinen julkaisu on alla oleva yksinkertainen painos. Toisen kerran elokuva julkaistiin Aladdin trilogia boxissa ja uusin julkaisu on vielä kaupoissa.
Itse omistan vain ensimmäisen osan, jonka löysin sattumalta vuosia sitten huuto.netistä. Muistelisin, että kyseinen elokuva maksoi vaivaiset viisi euroa. Dvd:n kohtausvalikkolappunenkin oli vielä tallella.
Itse pidän tätä dvd julkaisua harvinaisuutena, sillä en ole nähnyt sitä myynnissä muuta kuin pari kertaa. 












keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Kaunotar ja Hirviö blu-ray


 
Tänään postin mukana saapui Kaunotar Ja Hirviö blu-ray.
Luitte aivan oikein, olen alkanut keräämään nyt myös blu-ray julkaisuja.
En edes vielä omista blu-ray soitinta, mutta ehkä sekin tulee hankittua sitten joskus tulevaisuudessa.
Blu-ray kokoelmani on aika vaatimaton. Siihen kuuluu vain Lumikki ja Seitsemän kääpiötä, sekä tämä uusin tulokas.
 
Kaunotar ja hirviö julkaistiin blu-rayllä 29.10.2010 eli samana päivänä, kun dvd:kin julkaistiin uudelleen. Blu-ray julkaisussa on kolme levykettä, jotka ovat saaneet ihanan ulkoasun. Kannet ovatkin tutut dvd julkaisusta.
 
Pienenä vinkkinä sanon, että nyt jos koskaan kannattaa ostaa Kaunotar ja Hirviö kokoelmaansa. Sillä, kyseisen klassikon dvd julkaisu on jo siirtynyt Disney holviin. Ja uskon, että kohta myös blu-ray lähtee kauppojen hyllyiltä. Joten nyt kipin kapin kauppaan ostamaan oma iki-ihana klassikko itselleen.
 
 
 
 

 
 
 
 
 
 
 

tiistai 12. helmikuuta 2013

Disney kirjoja



Pääsääntöisesti keräilen vain ja ainoastaan Disney Klassikko elokuvia ja niiden laadukkaita oheistuotteita esim. nukkeja, lautapelejä yms. Mutta olen monesti jo bloggaillut kirpputorilöydöistäni, jotka ovat yleensä Disney klassikko kirjoja ja Disney krääsää.
 Monet aikuiset keräilijät välttelevät kyseisiä tuotteita, koska nehän ovat suunnattu lapsille. 
En itsekään ostele ihan kaikkea, missä on Disneyn leima päällä, mutta silti Disney kirjat päätyvät aika nopeasti mukaani, josa ne ovat edullisia ja hyväkuntoisia.
 
Alla olevat kirjat löysin kirpputorilta 0,5€-1,00€ hintaan. Ainakin minun mielestäni se on aika edullista, kun ottaa huomioon huuto.netissä myytävien Disney kirjojen hinnat joihin lisätään vielä postikulut päälle.
Kuitenkin ostamani kirjat olivat hyväkuntoisia, melkein kuin uusia. Ainoa kirja jossa näkyi ajan patinaa oli Nalle Puh ja Tiikeri, joka olikin löydöistäni vanhin.