keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Prinsessa Box

 
 
 
 
Vihdoin löysin uuden Prinsessa Boxin kansikuvan. Kyseinen boxihan tulee kauppoihin 9.11.2012 ja se sisältää Tuhkimo, Prinsessa ja sammakko, sekä Kaksin karkuteillä klassikot.
 
Ja lisäsin tänään taustakuvan blogiini, minkä jo varmasti monet lukijat ovatkin huomanneet. Olen napannut useimmat kuvat Disneyn klassikoista, mutta tuo Esmeralda & Phoebus kuva on itse piirretty, minkä kyllä huomaa :) En ole mikään taitava piirtäjä, mutta ajattelin nyt kuitenkin lisätä sen taustakuvaan.
 
 
 






tiistai 30. lokakuuta 2012

Kirpparilöydöt

 
 
Kirppareilta löytyy aina jotain pientä Disney sälää. Tänään löysin kaksi vanhaa päiväkirjaa. Toinen oli Pocahontas- ja toinen Notre Damen Kellonsoittaja aiheinen. Molemmat kirjat olivat hyvin siistissä kunnossa ja lukotkin löytyivät. Salaisuuksia kirjat eivät pitäneet sisällään, sillä kaikki sivut olivat tyhjiä :)
 Molemmat päiväkirjat maksoivat vain yhden euron, eli yhteensä kaksi euroa. Aika halpa löytö.
 
 
 

 

 

 
 

maanantai 29. lokakuuta 2012

Esmeralda & Phoebus



 
Disney elokuvien keräilyn ohessa keräilen myös Disney aiheisia nukkeja. Pääosin ostan vain Mattelin tekemiä nukkeja, jotka ovat samankokoisia kuin Barbiet. Koska Mattelin tekemät nuket näyttävät enemmän klassikoiden hahmoilta, kuin muiden valmistajien nuket.
Näitä nukkeja on tosin aika vähän myynnissä Suomessa, sillä nykyään määrään panostetaan paljon enemmän kuin laatuun. Esimerkkinä voisi toimia Tuhkimo nuket, jotka ovat nyt vallanneet kaupat. Ainakin omasta mielestäni nukke ei näytä yhtään Tuhkimolta ja Prinssinkin kasvot ovat aika kumimaiset. Poikkeuksiakin tietysti on esim. Merida nukke näyttää aivan itseltään, mutta se tietysti näkyy myös hinnassa.
 
 
Alla olevat Barbiet ovat Disneyn Notre Damen Kellonsoittajasta. Molemmat nuket ovat omiani, sain ne pienenä joululahjaksi. Näitä nukkeja oli kaupoissa elokuvan valmistumisen aikoihin vuosina 1996-1998. Tietysti niitä on voinut löytyä kauppojen hyllyiltä myös näiden vuosien jälkeenkin.
Nuket valmistettiin vuonna 1995.
Nykyisin näitä nukkeja näkee hyväkuntoisina aika harvoin. Yleensäkin Disney aiheiset nuket ovat hintavia ja jos nukke on vielä paketissaan niin hinta nousee.
 
Notre Damen Kellonsoittaja Barbie sarjaan kuuluu Esmeralda, Phoebus, Magic View Quasimodo, Gypsy Dancing Esmeralda, sekä Esmeraldan Gypsy Magic hevonen.
 
Itse leikin nukeilla hyvin paljon ja se myös näkyy niiden vaatteissa, sekä lievänä kulumisena kasvoissa. Jos oikein tarkkaan katsoo niin Esmeraldan huulet ovat kuluneet. Paketissa mukana tulleista rannerenkaista on jäljellä enää vain yksi, josta kultaus on kulunut pois. Esmeraldan aito korvarengas on kadonnut ja nyt lainassa on toisen Barbien korvis :)
Phoebuksen "sukat" ovat menneet rikki aikojen saatossa. Kangas oli heti alkujaan niin ohutta, että se ratkesi aika helposti. Viittaa on hieman paikkailtu, mutta muuten vaatteet ovat kunnossa.
Phoebuksen toinen hanska ja miekka ovat tallella, mutta en vain jaksanut hakea niitä varastosta kuvausta varten. Phoebuksen toinen käsi on "paketissa." Nukke kävi kamalan taistelun vuosia sitten pikkusiskoni kanssa, jonka seurauksena nivelletty käsi irtosi kyynärpäästään :)
Molemmat nuket ovat nivellettyjä ja siksi ne voivatkin mennä herkemmin rikki, kuin muut nuket. Leikit ovat ohi ainakin näiltä nukeilta ja ne ovat päässeet jo eläkkeelle.



 
Esmeralda
 

 

 

 

 

 




Phoebus

 



 

 

 

 

 
Ja lopuksi pariskunta yhteiskuvissa :)

 

 





 


sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Kuka olet Aku Ankka?

 
Kuka olet Aku Ankka? kirja on Aku Ankan ainoa ja oikea elämänkerta kirja. Se julkaistiin vuonna 2001 eli yksitoista vuotta sitten.
Kirjassa on hauskoja kuvia ja muutenkin se on ihan mielenkiintoinen, jos on kiinnostunut Aku Ankan elämän alkutaipaleista.
Kirjaa ei nykyisin saa kaupoista, mutta ainakin huuto.netissä sitä myydään aika edullisin hinnoin. Ja tämä kirja ainakin kuuluu jokaisen Aku Ankka fanin kirjahyllyyn :)
 
 
 
 
Itse sain kirjan pienenä joululahjaksi, kun tarpeeksi kauan sitä kinuin :)
 

 

 

 

 

 



 

 

 
 
 
 
 
 
 

torstai 25. lokakuuta 2012

Disney sälää

 
Taas kerran löysin kokoelmani kätköistä Disney aiheisia tarroja ja pikku sälää, jotka olivat joutuneet unholaan. Osa tarroista on tyydyttävä kuntoisia, ovathan ne olleet jo melkein 16 vuotta tarrakirjan sivuilla. Aika pitkä aika. :)






 
 
Leijonakuningas on kestosuosikki keräily aiheena
 


 
 










 
Söpöt Marie tarrat ovat jättikokoisia
 

 

 

 

 

 

 

 

 
Kellogg's keräilytarroihin kuuluva Hercules tarra
 

 

 
Kaunotar ja Hirviö tarroja -90 luvulta
 

 

 

 

 
Perinteisiä Aku Ankka tarroja
 

 

 

 

 

 
Tällaisen Minni sormuksen sain joskus pienenä Linnanmäen peleistä palkinnoksi.
Hopeinen pinta on aikojen saatossa kärsinyt, mutta ihan kiva muistohan tuo on.
 

 
Pieni langanpaholainen pääsi myös kuvaan :)
 

 
Aku Ankka 50 vuotta Suomessa pinssi tuli Aku Ankka lehden mukana vuosia sitten