tiistai 2. syyskuuta 2014

Tuhkimo 2-3 blu-ray



Blu-ray kokoelmani on kasvanut nopeaa vauhtia. Viime jouluna sain lahjaksi Tuhkimo 2-3 blu-rayn. Se sisältää molemmat jatko-osat klassikolle. 
Tämä kyseinen julkaisu tuli kauppoihin 26.10.2012. 
Kansikuva on mielestäni ihan siisti ja hieman erilaisempi, kuin yleensä, mutta mielestäni kotelo olisi ollut voinut olla hieman paksumpi tai sisältää edes pahvikannet. Jotenkin nämä todella ohuet blu-ray kotelot ovat koruttoman näköisiä ja hiukan pelottaa, kuinka pieneksi kotelot tulevat tulevaisuudessa. Eihän nuo tietenkään vaikuta levykkeen sisältöön, mutta hyllyssä ne näyttäisivät mukavemmilta, jos ne olisivat hieman paksumpia. 

Sitten hieman toiseen asiaan, eli olen taas kerran huomannut inhottavan ilmiön, jossa kuviani on otettu ja käytetty huuto.netin ilmoituksissa. En todellakaan laita kuvia kokoelmastani blogiini sen vuoksi, että joku joka ei jaksa ottaa kuvia varastaa minun ottamani kuvan kohteeseensa. Sitä paitsi se on myös kuluttajan harhauttamista, sillä kohde ei ole sama mikä näkyy kuvassa. Monesti myös blogini nimi, jonka kirjoitan kuvaan on rajattu pois. En haluaisi alkaa käyttämään vesileimaa, joka mielestäni tuhoaa kuvan tarkoituksen. 
Joten älkää hyvät ihmiset kopioiko toisten kuvia. 















2 kommenttia:

  1. Ostin kyseisen tuplajulkaisun muutama viikko sitten ja yllätyin, ettei elokuville ollut enää erillisiä levyjä.

    Ihan ensimmäiset Blu-ray -kotelot olivat kyllä aika paksuja, kun taas viime aikoina julkaistujen elokuvien kotelot alkavat jo olla liiankin ohuita. Kunhan ei vain siirrytä niihin aivan olemattoman ohuisiin koteloihin, joihin saatetaan pakata esimerkiksi lehtien kylkiäisinä tulevat elokuvat.

    Sain muuten CDONilta ilmoituksen, että Aristokatit ja Pinocchio -DVD-julkaisut olisi nyt varattavissa. Julkaisupäiviksi on merkitty Aristokateille 7.11. ja Pinocchiolle 10.10.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmeisesti koteloiden ohuus ja levykkeiden vähyys johtuvat jonkinlaisista säästötoimenpiteistä. Ainakin itse oletan näin.

      Oho, Pinocchiokin siis julkaistaan taas uudestaan. Hieman omituista, että monista klassikoista tulee uudet julkaisut näin nopeaa.

      Poista