maanantai 29. joulukuuta 2014

Frozen - Huurteinen seikkailu dvd




Toivon koko sydämeni pohjasta, että kaikilla lukijoillani on ollut ihana Disney täyteinen joulu! :)
Itse ainakin sain Disney aiheisia lahjoja, myös sellaisia jotka yllättivät, niin kuin lahjojen kuuluukin tehdä. :)

Tässä on yksi joululahjani, jota toivoin, sillä se puuttui kokoelmastani. Kyseessä on siis Frozen Huurteinen seikkailu dvd. En ole tätä klassikkoa nähnyt vielä kertaakaan, koska olen aina hieman jäljessä näiden uusien klassikkojen kanssa. En yleensäkään katsele trailereita, sillä niistä voi tulla liian suuria odotuksia ja näin ollen koko elokuva voi olla pettymys. 
Mutta nykyaikana mainostamiselta ei voi välttyä. 
 Frozenista on tullut itselleni hieman ristiriitainen kuva. Liiallinen ylistys mediassa sai minut hieman kriittiseksi elokuvan suhteen ja siksi sen hankkiminen kokoelmaan jäi. 
Mutta nyt en voi enää jättää tätä klassikkoa katsomatta ja ehkä katsonkin sen avoimin mielin uuden vuoden kunniaksi :)


Toivotankin kaikille ihanille lukijoilleni Onnellista Uutta Vuotta
Nähdään ensi vuonna! :)



















8 kommenttia:

  1. Frozen dvd puuttuu vielä kaapista, vaikka olen nähnyt sen varmaan viisi kertaa :D Itse kyllä tykkäsin elokuvasta. Dubbaus on välillä liian puhekielistä ja lauluissa menee välillä huutamisen puolelle ja juoneen on ängetty mukaan täysin turhaa kohellusta. Kuitenkin tosi hyvät ja mieleenpainuvat laulut ja kaunis ympäristön animointi paikkaa näitä puutteita :)

    Muuten tuli sellainen toive mieleen, että voisitko tehdä 2015 vuoden dvd ja blu-ray julkaisuista postauksen? Kiitos jo etukäteen ja hyvää uutta vuotta sinullekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Teen uusista julkaisuista heti postauksen kun vaan saan informaatiota Disneyltä, että mitä julkaisuja on tulossa :)

      Poista
  2. Hyvää uutta vuotta sinulle ja kiitos kaikista ihanista teksteistä vuonna 2013! Innolla odotan vuotta 2014 ja sen sisältämiä juttuja! :)

    Minä pidin Frozenista kovasti, vaikka minuakin kyllä ärsyttää sen liian ylitsepursuava hypetys. Elokuva on kuitenkin hyvä, ja se kannattaa katsoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kuuluu myös teille lukijoille, jotka jaksatte lukea blogiani :)

      Poista
  3. Ha ha, pitipäs sattua! =) Mä nimittäin tilasin tän samaisen leffan itse itselleni joululahjaksi. Kuten sinä myös minä tulen vähän näissä uusissa leffoissa jäljessä, mutta nyt oli pakko tilata, kun kaveri hehkutti niin paljon. :)
    Katsoinkin jo joulunpyhinä pariin kertaan. Eka kerta ei tehnyt vaikutusta, mutta toisella kertaa oli ihan jees leffa. Mut ei suosikkeihini nouse.
    Ihanaa vuotta 2015 sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy myöntää, että en ole vieläkään ehtinyt katsomaan Frozenia :/ ehkä tässä jossain välissä ehdin sen katsella lävitse.

      Poista
  4. Minäkin sain mieheltäni Frozenin lahjaksi (ja 3 muuta Klassikkoa, jotka vielä puuttuivat). Tänään katseltiin ja tykkäsin kyllä! Paljonhan siinä laulettiin, mutta juoni oli yllättävän hyvä. Kävin Espanjassa lokakuussa ja Frozen oli sielä kova sana, ostin kangasmerkkejä ja penaalin yms Frozen-tavaraa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muualla Euroopassa Frozenilla on huomattavasti enemmän faneja, kuin Suomessa. Ja olen huomannut, että elokuvan oheistuotteitakin on enemmän muualla myynnissä, kuin täällä.

      Poista