Näytetään tekstit, joissa on tunniste Disneyn tulevat julkaisut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Disneyn tulevat julkaisut. Näytä kaikki tekstit

perjantai 30. elokuuta 2013

Tulevat Disney blu-rayt Notre Damen Kellonsoittaja, Aladdin ja paljon muita!




Vihdoin ja viimein pääsin jälleen käymään netissä. Olen ollut kamalan flunssan kourissa ja en ole voinut päivittää blogiani. Onneksi sentään olen voinut vihdoin katsella Disney klassikoita ihan rauhassa sohvan pohjalta :)

Oloni parannuttua päätin kuitenkin heti selata nettikauppojen sivuja ja yllätyksekseni huomasin, että Disney julkaisee viisi klassikkoa blu-rayllä. Discshopin sivuilla julkaisupäiväksi on laitettu 11.10.2013. Kansikuvia jotka liitin tähän bloggaukseen ei ole vielä vahvistettu, joten ne voivat tulla muuttumaan. Minä todellakin toivon, että ne muuttuvat! Olisi hienoa, jos Notre Damen Kellonsoittajan kansikuvaksi tulisi hieman taiteellisempi kansi. Ja tietysti olisi mahtavaa, jos nämä kaikki klassikot saisivat uutta ilmettä, eikä Disney hyödyntäisi vanhoja dvd kansikuviaan. Tuo Tarzaninkin kansi on jo aikansa elänyt. 























maanantai 12. elokuuta 2013

Tulevia Disney blu-ray ja dvd julkaisuja




Syksystä tulee yhtä Disneyn juhlaa, sillä Pieni Merenneito ja Viidakkokirja julkaistaan ensimmäisen kerran blu-rayllä. 
Pienen Merenneidon kansikuvista on käyty monilla keskustelupalstoilla kiivasta keskustelua, mutta ilmeisesti Suomi julkaisuun tulee kannet, jotka olen jo aikaisemminkin julkaissut blogissani. Pieni Merenneito tulee siis kauppoihin 20.9.2013. Klassikon jatko-osatkin julkaistaan ainakin dvd:llä, mutta blu-ray julkaisua näistä ei ole ainakaan vielä tiedossa.
Myös Viidakkokirja saapuu jälleen Disneyn holvista kauppojen hyllyille. Se julkaistaan 23.08.2013 blu-rayllä ja dvd:llä. Alhaalla olevat kansikuvat kyseisestä julkaisusta ovat ainakin näillä näkymin ne, jotka tulevat julkaisun kanteen. Viidakkokirjan jatko-osan uudesta julkaisusta ei ole tietoa. 





Pieni Merenneito julkaistaan blu-rayllä, sekä dvd:llä 20.9.2013




Blu-rayn takakansi näyttää tältä













Viidakkokirja julkaistaan dvd:llä, sekä blu-rayllä 23.08.2013





Hassua, että julkaisujen takakannet ovat hieman erilaiset.