maanantai 29. kesäkuuta 2015

Disney uutisia






Etsiskelin taas Disney aiheisia uutisia ja törmäsin tällaiseen uutiseen, että Disney aikoo tehdä live-elokuvan Fantasia piirretystä. Ööh...oli ensimmäinen oma ajatukseni, sillä Fantasia live-elokuvana ei oikein saa minua hyppimään riemusta. 
Mutta kyseessä on hieman erilainen versio, sillä elokuva käsittelisi ilmeisesti vain yhtä kohtausta, mikä on Night on Bald Mountain. (Video alla)
Kohtauksessahan pahuuden jumala kutsuu pimeyden alaiset luokseen.
Elokuvan käsikirjoittajat ovat kuvassakin näkyvät Matt Sazaman ja Burk Sharpless.
Disney on totaalisesti innostunut näistä live elokuvista, sillä viimeisimmän tiedon mukaan sen suunnitelmissa on tehdä live-elokuvat myös Mulan ja Dumbo klassikoista, sekä Helinä keijusta. 

Mitäs mieltä te lukijat olette? Onko ajan tuhlaamista tehdä Fantasiasta live-elokuva? Jos te saisitte päättää niin mitkä klassikot haluaisitte nähdä live elokuvina? 

Minulta ei tarvitse kahta kertaa kysyä, haluaisin todellakin nähdä Notre Damen Kellonsoittajan ja Pienen Merenneidon live-elokuvana! Uskon, että Pieni Merenneito saisi kannatusta Disney fanien keskuudessa. Ja Notre Damen Kellonsoittaja olisi hieman erilainen Disney elokuva, mutta se voisi silti menestyä. 
Pidän silti siitä, että Disney tekee Mulanista live-elokuvan, mutta Dumbo saa hieman mietittymään. En ainakaan itse odota sitä kovinkaan innoissani. 





















8 kommenttia:

  1. Minustakin Fantasia kuulostaa aika erikoiselta valinnalta live actioniksi... Muutenkin tämä Disneyn buumi alkaa mennä jo vähän yli, vanhojen leffojen uudelleenlämmittelyn sijasta haluan uusia animaatioita! Mutta jos jostain klassikosta vielä pitäisi tehdä live action, niin Pieni Merenneito olisi kyllä parempi vaihtoehto kuin Fantasia tai Dumbo...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jostain luin, että amerikassa monet aikuiset, jotka ovat viettäneet Disney klassikoiden parissa lapsuutensa haluavat nyt nähdä live-elokuva versioita klassikoista. Se selittäisi tämän yhtäkkisen buumin tehdä nopealla tahdilla live versiot klassikoista. Toivottavasti käsikirjoitus ja toteutus eivät kärsi tästä nopeasta vauhdista. Itsekin katselisin mieluummin uusia klassikoita.

      Poista
  2. Mä en näistä live elokuvista innostu yhtään.

    ps. Se lupaamani Disney lautapeli esittele löytyy nyt blogistani http://minttu-mietteet.blogspot.fi/2015/06/disneyn-lautapeleja.html

    VastaaPoista
  3. En itse ole yhtään live action -intoilija joten taitaa tämäkin elokuva jäädä tyystin katsomatta. Klassikko-valinnatkin ovat varsin omituisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, en itsekään kyllä innostu noista elokuva valinnoista. Mulan vielä menettelee, mutta Dumbo ja Fantasia ovat aika huonoja valintoja.

      Poista
  4. Itse odotan nyt julkaistavista eniten Mulania. Se toimii hyvin toteutettuna varmasti mahtavasti live-elokuvana :) Olen samaa mieltä Pienestä Merenneidosta tai Notre Damen Kellonsoittajasta voisi saada hyvät näytellyt elokuvat, etenkin jälkimmäisestä kun siinä ei ole erityisemmin eläinhahmoja ja dramaattinen tarina tempaisisi varmasti mukaansa. Itsekin suhtaudun kyllä vähän epäilevästi tähän Disneyn liveleffabuumiin. Pahatarta en ole nähnyt, mutta Tuhkimo oli kyllä ihan hyvä. Silti Dumbo kuulostaa jo aika kunnianhimoiselta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivoisin, että Disney käyttäisi Mulan elokuvassa näyttelijä Jamie Chungia, joka oli myös Olipa Kerran sarjassa Mulan. Hän osasi minusta näytellä luontevasti hahmoa ja näytti myös kasvoiltaan samalta.
      Uskon, että yksi syy miksei Disney tee jostain klassikoista live-elokuvaa on juuri se, että näyttelijöiden valitseminen on varmasti haastavaa, sillä monet fanit voivat olla hyvinkin kärkkäitä mielipiteissään. Itse en oikein pidä siitä, että Kaunotar ja Hirviö elokuvaan on valittu hyvin nimekkäistä tähtiä. Mielestäni Disney olisi voinut järjestää julkisen haun rooleihin, sillä joskus elokuvasta voi tulla paljon parempi, jos näyttelijät ovat hieman tuntemattomampia.
      Täytyy myöntää etten ole nähnyt Pahatar tai Tuhkimo elokuvaa ollenkaan, joten en voi sanoa niistä mielipidettäni.

      Poista