keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Tapahtui jouluaattona...






Viime jouluna sain vihdoin ja viimein ensimmäisen projektini valmiiksi! Eli hankittua Disney klassikot dvd:llä numerojärjestyksessä. Tämä oli siis ihka ensimmäinen tavoitteeni, saada joskus kerättyä kaikki Disney klassikot. Mutta se oli ennen, kuin sain tietää, että klassikoista oli painettu vuosien mittaan erilaisia julkaisuja. 
Mutta tuossa ne nyt ovat numerojärjestyksessä, kaikki tämän hetken Disney klassikot. Huh! Oli noiden keräämisessä aikamoinen työ. Muistan, kuinka hyllyssäni oli vain pari klassikkoa ja mietin, että milloinkohan saan kaikki kerättyä. No menihän siinä jokunen vuosi :)
 Mutta osa kiitoksesta kuuluu myös perheelleni, joka on aina silloin tällöin ostellut minulle lahjaksi klassikoita :)

Haluaisin myös kannustaa kaikkia Disney keräilijöitä, että vaikka joskus keräily tuntuu ihan tyhmältä tai aikaa vievältä niin älkää ihmeessä lopettako. Vaikka muilla olisi kuinka hienoja kokoelmia vain niin kootkaa omanlaisenne kokoelma. Ei ole oikeita tai vääriä kokoelmia! Tai jos joskus joutuu luopumaan osasta kokoelmaa, niin ei kannata luovuttaa, sillä keräily on kuitenkin todella mukava harrastus, jonka voi aloittaa ihan milloin vain ja se voi kestää läpi elämän. :)







Jee! Kaikki Disney klassikot järjestyksessä. (Salamavalo hieman peilaa koteloista)


























12 kommenttia:

  1. Ei voi muuta sanoa kun wautsi!! Onnittelut täydellisestä leffakokoelmasta!!! Tulevaisuudessa on ainakin helppo pitää kokoelma kasassa kun pystyy ostamaan uudet leffat aina heti niiden ilmestyttyä. (^w^) Vanhojen metsästäminen kun saattaa välillä olla haastavaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Joo hieman helpottaa klassikoiden ostaminen, kun voi vaan tulevat klassikot ostaa kaupan hyllyiltä. Vanhojen painosten etsiminen on kyllä joskus hermoja raastavaa.

      Poista
  2. Aloin kerätä Klassikoita blogisi innoittamana kesällä 2014. Enää puuttuu muutama, mutta hidastin tarkoituksella tahtia - en halua että keräily loppuu :) On ollu niin kiva näitä etsiskellä. Suurimman osan olen saanut edullisesti kirppiksilta naarmuttomia ja vanhoilla kansilla <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että olen innoittanut muitakin keräämään Disney klassikoita! :)

      Poista
  3. Minä sain oman klassikko kokoelmani täyteen huhtikuussa. Muutama jatko-osa puuttuu, mutta itse numeroidut klassikot ovat kaikki kasassa. Aloitin viime elokuussa muistaakseeni keräilyn ja alussa haalin kaikki tärkeimmät kasaan ja loput ostin pikkuhiljaa. :)
    Nyt vaan tekee mieli täydentää kokoelmaa eri painoksilla joihin ei alussa niin kiinnittänyt huomiota. Pääasiassa sinikantisia metsästin kyllä alusta alkaen. Muutamaa leffaa onkin j tuplat. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau! Olet saanut aika nopeaa kokoelman kokoon. Hieno juttu! :) Itselläni kesti hieman kauemmin, kun en malttanut olla etsimättä vanhempia painoksia, niin aikaa ja rahaa tuhlaantui niiden ostamiseen. :)

      Poista
  4. Asiasta toiseen minkä arvoinen on Lumikin tupla dvd. Se sinikantinen painos. Osaatko yhtään sanoa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkoitatko ensimmäistä painosta, jossa Lumikilla on omena kädessä? Se painos on vieläkin aika harvinainen, nettimarkkinoilla siitä pyydetään 20 - 25 euroa, mutta itse ehkä suostuisin maksamaan korkeimmillaan 15 euroa, koska Lumikki on kuitenkin julkaistu uudestaan.

      Poista
    2. No tuolla uudella painoksella ei ole kovinkaan suurta arvoa, se on periaatteessa 9-13 euron arvoinen.

      Poista
    3. Mulla on niitä kaks niin halusin vähän tietää mihin hintaa kannattaa myydä eteenpäin. Tosin mietin pitäiskö säästää, jos arvo nousee...
      Tuota 9-10 euroa olen pitänyt hintana. :)

      Poista