keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Tervehdys!





Hei kaikki lukijat. On vierähtänyt jo tovi, kun viimeksi olen päivittänyt blogia, mutta huono nettiyhteys ja ajan puute ovat osasyyllisiä tähän. 
Enkä nytkään saa kovinkaan kummoista bloggausta aikaiseksi, sillä unohdin valokuvata dvd:n jonka aioin esitellä. Ei hyvin mene :)
No, ettei tämä bloggaus menisi ihan overiksi niin huomasin juuri, että Topi ja Tessu 1-2 box julkaistaan uudestaan 1.1.2014 vain dvd:llä. Itse ainakin yllätyin, sillä Topi ja Tessu klassikko ei ole ollut kovinkaan kauan Disneyn holvissa. Olisin enemmänkin odottanut hienoa blu-ray julkaisua kyseisestä elokuvasta, mutta ehkäpä se tuleekin tämän julkaisun jälkeen.

Olen myös arponut Tarzan 2 kisan voittajan ja ilmoitan voittajalle sähköpostitse voitosta, joten tarkkailkaa postianne ! :)









3 kommenttia:

  1. Ihmetyttää kyllä nämä pelkät dvd-julkaisut. Topi ja Tessu oli kaupoissa vielä jokin aikaa sitten ja silti se julkaistaan näinkin pian uudelleen mutta vain dvdllä. Myöskin esimerkiksi Pienen Merenneidon ja Karhuveljeni Kodan jatko-osat oli jo voinut julkaista Blu-rayna. Karhuveljeni Koda ilmestyi kauppojen hyllylle kesällä noin vuosi sitten ja uudelleen tänä syksynä. Miksi siis julkaista jatko-osaa pelkkänä dvdnä näinkin pian edellisestä julkaisusta? Samaa voi ihmetellä myös Topin ja Tessun kohdalla.

    VastaaPoista
  2. Oho, tulipas tönkösti muotoiltu kommentti!
    Näitä liian tiuhaan ilmestyviä dvd-uusintajulkaisuja voisi hieman karsia. Niin moni klassikko kun on vieläkin ilman blu-ray -versiotaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, olen samaa mieltä. Luin home-enterin sivuilta, että he myyvät yksinoikeudella Topi ja Tessu boxia. Aika hassua sinänsä, kun kyse ei ole kovinkaan suositusta klassikosta.

      Poista