sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Tulevia julkaisuja




Uusia Disney julkaisuja on siis taas tulossa. Hieman yllätyin, kun näin Lumikin tulevissa julkaisuissa. Se julkaistaan blu-rayllä ja dvd:llä 10.1.2015
Kuitenkin sitä ennen julkaistaan seitsemän klassikon joulu boxi, joka tulee markkinoille 7.11.2014 
Samana päivänä kauppoihin ilmestyy myös Prinsessa boxi, jossa on kolme Disney elokuvaa. 

 Mielestäni Lumikki ja seitsemän kääpiötä tulee aivan liian nopeaa taas myyntiin ja nähtävästi samoilla kansilla kuin viimeksi. Harmittaa ihan kamalasti, että klassikoille ei enää tule uusia kansia. Voisihan klassikoillekin tehdä Limited Edition julkaisut, joissa olisi kaikenlaisia extroja ja hienommat kannet. 

Positiivisesti olen yllättynyt tuosta Joulu boxista, mutta en välttämättä itse osta sitä, sillä laatikko ei ole muuta, kuin laatikko. Boxiin olisi voinut laittaa jonkinlaista keräilykrääsää mukaan, vaikka elokuvista kuvia tai jotain muuta joulu aiheista. Sitten olisin varmasti hankkinut sen. 
Prinsessa boxia en välttämättä osta, vaikka Frozen puuttuukin kokoelmastani (älkää tuomitko, mutta en ole edes nähnyt sitä vielä!) 


Mitäs mieltä te olette Lumikin paluusta?

























18 kommenttia:

  1. Olen pettynyt Lumikin tulevaan julkaisuun. Se tulee takaisin aivan liian nopeasti ja samoilla kansille :/ Olisi niin mahtavaa, jos joskus klassikoista tulisi Limited Edition julkaisut, mutta luulen ettei niitä ainakaan tänne Suomeen saada :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uusi julkaisu näin nopeasti ei haittaisi niin paljon, jos kannet olisivat erilaiset. Sitten voisin itsekin innostua ostamaan uuden julkaisun. Voisin kysäistä Disney Suomelta, että olisiko mahdollista saada Limited Edition kokoelmaa suosituimmista klassikoista, koska kuitenkin Disney keräilijöitä on Suomessakin aika paljon.

      Poista
  2. Olen odottanut Lumikin paluuta ja vasta keräilyn aloittaneena iloinen vain tästä asiasta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se mukavaa, että uudet keräilijät saavat Lumikin kokoelmiinsa, mutta uudet kannet olisivat tehneet uudesta julkaisusta vieläkin paremman :)

      Poista
  3. Itseäni ei haittaa joidenkin elokuvien nopea takaisin tulo, mutta nuo samat kannet kyllä ärsyttää! Toi jouluboxi näyttää tosi kivalta, mutta miksi siihen on laitettu klassikoita eikä jouluelokuvia... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, siis nuo kannet häiritsee itseäni ihan kamalasti. Ei se minuakaan haittaisi, vaikka joka ikinen klassikko saisi joka vuosi uuden julkaisun, jos vain kannet olisivat joka kerta erilaiset :D

      Poista
  4. Nuo samat kannet ärsyttää kyllä paljon :c

    VastaaPoista
  5. Hei mistä te tiedätte että Lumikki saa nuo samat kannet? Tuohan on 2-levyinen Diamond Edition julkaisu vuodelta 2009, eikä Disney enää julkaise 2-levyisiä DVD:itä. Jotenkin tuntuu, että Disney valitsee kuitenkin vanhan kansikuvan (kenties jopa sen VHS-kasettijulkaisun kannet), ehkäpä juuri tämän kuvan. Mutta ei se ole kai vielä varmaa :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten niin Disney ei enää julkaise kahden levyn julkaisuja? Mihin tietosi oikein pohjautuu? Olen aika paljon seurannut Disney julkaisuja ja sen verran tiedän, että jos tulevissa julkaisuissa on klassikko kansikuvan kanssa, niin aika harvoin kansikuva vaihtuu enää tuosta mitä on ilmoitettu. Yleensä tällaisissa tapauksissa netissä lukee, että kansikuvaa ei ole vahvistettu. Näin ei ole Lumikin kohdalla. Ja ei uudessa julkaisussa ole kahta levyä, Disney vain muokkaa kansikuvaa niin että siinä ei lue enää diamond editionia tai kahden levyn julkaisua. Epäilen hyvin suuresti, että Disney Suomi julkaisisi uuden Lumikin vhs kansikuvalla, sillä Kaunotar ja Hirviökin tulee kierrätyskansilla myyntiin.

      Poista
  6. Ja lisäksi haluan lisätä sen vielä että Disney Suomi ei tiettävästi julkaise enää Diamond Edition-julkaisuja (Blu-ray combo packit ovat myös loppuneet tuotannosta) :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti tulevaisuudessa tulee lisää Diamond Editioneja, tulihan Pieni Merenneitokin sillä julkaisulla myyntiin. Ne vain ovat hieman harvinaisempia, koska julkaisu joka saa kyseisen merkinnän täytyy olla erityinen.

      Poista
  7. Hei!

    Onko tieto siitä, että suomeksi ei enää tulisi Diamond Editioneja, varma? Ainakin Peter Panin kanssa näin näytti käyvän, samoin nyt tulleen Prinsessa Ruususen. Sen sijaan Merenneito ja Viidakkokirja tulivat Diamondeina.

    En ole keräilijä, joten minulle riittää, että elokuvat ovat lasteni katsottavissa tavalla tai toisella. Tähän asti olen vain pyrkinyt ostamaan fyysisenä kappaleena kaikki Diamond Edition -blu-rayt. Muita olen hankkinut iTunesista, koska se on harvinaisen kätevä tapa katsoa elokuvia suoraan Apple TV:ltä ilman häsäystä levyjen kanssa.

    Ja tästä tulikin mieleen: ovatko iTunes-versioiden kuva ja ääni mielestänne täysin yhtenevät blu-rayn kanssa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse en ole ainakaan kuullut, että Diamond Editioneja ei enää Suomessa julkaistaisi. Se on varmasti vain huhu puhetta. Voin itse asiassa tarkistaa asian Disneyltä.

      En osaa kyllä vastata tuohon toiseen kysymykseen :(

      Poista
  8. Keräilynä tässä ei ole minkään valtakunnan järkeä. Pinchiosta sai maksaa jo 50-60 euroa samoiten Lumikista. Nyt niiden arvo on tuo 10e.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä into keräilyyn meinaa lopahtaa kun koko ajan tulee uusia julkaisuja.

      Poista
  9. Olisipa tämä 'joulu'boksi sisältänyt kaikki joulupiirretyt (Aku Ankan Joulumanteli, Olipa Kerran Joulu jne.) Sellaisen ostaisin välittömästi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensimmäisen kerran, kun näin tuon boxin niin luulinkin sen olevan täynnä jouluelokuvia. Hieman harhaanjohtava tuo boxin nimi.

      Poista