sunnuntai 6. lokakuuta 2019

Fantasia VHS Deluxe Box


Löysinpäs huuto.netistä tällaisen ihanuuden. Elikkäs kyseessä on Fantasia VHS deluxe box, joka on tehty 90-luvulla. Boxin kansissa oli kulumaa, mutta koska sisältö oli huippukunnossa päätin ostaa sen. Näitä boxeja ei muutenkaan ole paljon Suomen kamaralla saatavilla, joten 30€ hinta ei kuulostanut pahalta.

Tuote olikin huippukunnossa. VHS nauhat olivat avaamattomia ja muutenkin sisältö oli ihan kuin uusi. 
Olen yrittänyt löytää edullisia VHS boxeja kokoelmaani, mutta monet pyytävät niistä ihan liikaa. Huippukuntoisesta boxista voi maksaa 50€ mutta kaikki sen ylimenevä on jo riistoa. Näillä tuotteilla ei ole paljon kysyntää, joten jo senkin vuoksi hintaa kannattaa ajatella tarkkaan, jos haluaa päästä boxista eroon. Monet keräilijätkään eivät ole valmiita maksamaan huimia summia, koska jos boxista pyytää yli sataa euroa, tällöin sen saa jo tilattua ulkomailtakin. 

Itse pidän huuto.netistä ostamisesta, mutta olen huomannut, että monien Disney tuotteiden hinnat ovat nousseet, vaikka niillä ei ole kysyntää. Monet 90- luvun tarratkin on hinnoiteltu yli viiden euron luokkaan mikä on jo aika kallista. Tietysti saa pyytää mitä haluaa, mutta kannattaa harkita hieman hintaa, jos haluaa saada tuotteen myydyksi :)

































maanantai 23. syyskuuta 2019

Kirppislöytöjä


Löysin kippikseltä euron yhteishintaan Fantasia 2000 ja Disneyn Valkohammas elokuvat. Valkohammas on lapsuudestani todella tuttu elokuva ja vaikka omistankin sen dvd:llä  niin silti oli pakko ostaa tämä nostalginen vhs kokoelmaani. Kaikki jotka eivät ole kyseistä leffaa katsoneet niin kannattaa nyt kyllä katsoa :)

Molempien kotelot olivat ok kuntoiset  ja myös nauhat näyttivät ainakin päällisin puolin hyviltä. Tietysti laatu näkyy vasta, kun laittaa nauhat pyörimään :)















keskiviikko 21. elokuuta 2019

Princess Romance Series Funko Pop Pieni Merenneito


Ostin taas kerran emp:ltä lisää funko pop hahmoja. Tällaiset pieni merenneito figuurit sain alle seitsemän euron hintaan. Figuurit kuuluvat Princess Romance Series sarjaan. En voinut olla tilaamatta niitä, koska pieni merenneito on yksi lempi Disney klassikoistani. En vielä avannut pakettia, mutta jossain vaiheessa otan kyllä kuvia näistä luonnon helmassa jolloin sen avaan :)












tiistai 13. elokuuta 2019

Kirppislöytöjä





Kävin viime viikolla kirppiksillä ja löysin nämä dvd:t 1€ kappale hintaan. Mielestäni ne olivat hyvin halvat, ottaen huomioon, että niiden kunto on ihan hyvä. Joissakin levyissä on pieniä hiusnaarmuja, mutta yleensä ne eivät haittaa toistossa. :)
































torstai 1. elokuuta 2019

Funko Pop Simba


Tämä oli heräteostos, joka oli pakko ostaa, koska Simba on niin söpö! Jotenkin tämä figuuri on niin avuton ja reppana, ettei tätä malttaisi laittaa takaisin laatikkoon. Kannatan ehdottomasti kaikkia ostamaan tämän ihanuuden, jos keräilette Disney figuureja.



























tiistai 30. heinäkuuta 2019


Ostin taas uuden Funko Pop figuurin, joka on uuden Leijonakuninkaan Scar. Figuuri maksoi alle kympin ja ostin sen emp:ltä. Tilasin myös muita tuotteita jotka esittelen myöhemmin :)








































torstai 25. heinäkuuta 2019

The Art and Making Of The Lion King


Tässä kuussa julkaistu Leijonakuningas sai ainakin minut innostumaan vielä enemmän Disney keräilystä. Päätinpä tilata Adlibriksestä uuden Leijonakuninkaan taidekirjan, jossa siis on tietoa ja kuvitusta uudesta elokuvasta. En valitettavasti omista klassikko Leijonakuninkaan taidekirjaa, vaikka olen sitä etsinytkin, joten siksi päätin hankkia tämän nopeasti, kun sitä vielä on saatavilla.
Hintaa kirjalla on, se maksoi 42,50€ ja postikulut sain ilmaiseksi. 
En yleensä ostele kovinkaan kalliita Disney juttuja, mutta nyt kun olen tehnyt töitä aika kivasti ja rahaakin jää enemmän käyttöön, olen ostellut hintavampia Disney tuotteita. Olen aina halunnut saada Disney taidekirjat itselleni ja tämä on nyt toinen taidekirja kokoelmassani, joka toivottavasti kasvaa vielä :)

Kirja on hyvin isokokoinen ja näyttävä. Se on juuri sellainen kuin kuvittelinkin sen olevan. Kirjan sisältö on englanninkielinen ja se sisältää hienoja kuvia ja tietoa Leijonakuninkaasta. 

Kuvat saavat puhua puolestaan :)