sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Räyhä-Ralf - Wreck-It Ralph



Uusin Disney klassikko on Räyhä-Ralf, joka on täällä Suomessa klassikko numero 51. Oikeastihan Nalle Puhin uusin elokuva olisi ollut klassikko numero 51, mutta ilmeisesti täällä Suomen päässä joku töpeksi ja näin ollen Nalle Puh jäi ilman klassikko numerointia.

Suoraan sanottuna, Räyhä-Ralf ei mielestäni sovi klassikkojen joukkoon. Se on aivan liian kaukana alkuperäisten Disney klassikoiden taianomaisuudesta, myös juoneltaan kuin myös koko sisällöltään. Olen lukenut arvosteluja kyseisestä elokuvasta ja ne eivät ole kovin vakuuttavia. Monissa uutta klassikkoa verrataan Toy Story elokuvaan, joka on oma klassikkonsa.

Kuitenkin jossain vaiheessa minunkin täytyy ostaa Räyhä-Ralf kokoelmaani, sillä se kuitenkin on klassikko. Mutta siirrän dvd:n ostamisen hamaan tulevaisuuteen :)











2 kommenttia:

  1. Vaikken ole nähnyt kyseistä elokuvaa, ennakko-odotukseni sen suhteen on hyvin negatiiviset. Ei siis houkuttele yhtään. Koko aihe on jälleen aivan liian nykyaikainen ja siihen sekoittuu paljon ulkopuolisia hahmoja. Vaikuttaa jo varsinaiselta sekametelisopalta. Räyhä-Ralf menee siis omissa kirjoissani samaan kastiin Lilo & Sticthin kanssa.

    Koko Klassikko-termi tuntuu pikkuhiljaa menettävän merkityksensä. Minulle sana 'Disney-klassikko' oli jo pienestä pitäen kuin laatutakuu. Tällä merkinnällä varustettu elokuva tarjosi varmasti viihdyttävän ja taianomaisen elokuvahetken. Maailma on vielä pullollaan kiehtovia satuja, joita voisi hyödyntää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Kiva, että joku muukin ajattelee samalla tavalla näistä uusista klassikoista kuin minä :)
      Jos saisin päättää niin tiputtaisin klassikoista pois aika monta 2000-luvun klassikkoa. Niistä vain puuttuu se Disneyn taika.


      Poista