lauantai 18. toukokuuta 2013

Lehmäjengi vhs ja dvd



Mikähän ihme villitys Disneyllä on ollut 2000-luvun alussa, kun sen on pitänyt tunkea klassikko kokoelmaan surkeita elokuvia? Siis ajatelkaa nyt kuinka paljon hyviä ja suorastaan mahtavia elokuvia Disney sai aikaiseksi 90-luvulla, Kaunotar ja Hirviö, Aladdin, Leijonakuningas, Pocahontas ja Notre Damen Kellonsoittaja. Ja vaikka nämäkin klassikot on julkaistu melkein peräkkäisinä vuosina niin silti jonkinlainen taso juonen ja hahmojen suhteen on säilytetty. 
Mutta Aarreplaneetta, Atlantis ja kadonnut kaupunki, Pikku Kananen ja Riemukas Robinsonin Perhe (joka ei todellakaan ole Riemukas) ovat kuin huonoja b-luokan elokuvia. Karhuveljeni Koda on ainoa hyvä elokuva näiden surkeiden välissä, mutta ehkäpä Disney otti opikseen, sillä Prinsessa ja Sammakko, sekä Kaksin Karkuteillä elokuvat lunastivat itselleen klassikko merkinnän.
 Mielipidettäni Lehmäjengistä ei siis kannata kysyä, sillä se tuli varmasti selväksi jo ensimmäisessä lauseessa :) 
No valitettavasti, Lehmäjengi kuitenkin on Disney klassikko numero 44 ja pakkohan minunkin oli se ostaa. 
Kirpputorilta sain halvalla videon, joka oli noin euron hintainen. Dvd:n ostin taas huuto.netistä pari vuotta sitten neljällä eurolla.







Dvd julkaistiin 21.01.2005







VHS ja DVD





2 kommenttia:

  1. Itseäkään eivät uusimmat klassikot innosta ja välillä sitä toivoisi että klassikointi olisi lopetettu jo aikaisemmin :P Itse kyllä tykkään Aarreplaneetasta koska se oli ensimmäinen Disney klassikkoni (DVD:nä) ja on sen takia rakas :) Karhuveljeni kodasta en aluksi pitänyt mutta toinen katselukerta paljasti sen olevan oikea helmi 2000-luvun tuotannosta. Suurinta osaa uudemmista klassikoista en ole vaivautunut edes kasomaan, mutta saattaa olla että ne täytyy sitten jossain kohtaa ostaa kokoelmaan jos vain ne puuttuvat klassikkorivistä. Eivät kyllä mielestäni klassikot 6-11 ole myöskään hyviä vaikka ovatkin vanhoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo Make Mine Music yms. klassikot ovat itselleni vain numeroita klassikko kokoelmassa. Pakko ne oli ostaa, mutta en kyllä katso niitä kovinkaan mielelläni. Kun taas esim. Leijonakuninkaan voin katsoa tuhat kertaa läpi ja silti se on aina yhtä hieno :)

      Täytyy sanoa, että kun katsoin Tarzan elokuvan niin en pitänyt siitä yhtään. Mutta noin vuosi sitten katsoin sen uudestaan ja huomasin, että ei se nyt niin huono elokuva ollutkaan.

      Poista