torstai 6. syyskuuta 2012

Fantasiaa

 
Fantasia on Disney klassikko numero kolme. Se on julkaistu jo toistamiseen dvd:llä. Ensimmäinen julkaisu on jonkinmoinen harvinaisuus, jota ei helposti löydy. Mutta tällä hetkellä sen hinta ei kipua kovinkaan ylös, koska uusi juhlajulkaisu on ainakin vielä toistaiseksi saatavilla.
Juhlajulkaisu ilmestyi dvd:llä ja Blu-rayllä vuonna 2010. Se on yhden levyn julkaisu ja ehkä hieman yksinkertainen, koska lisämateriaalia on hyvin vähän, ainakin dvd:llä.
Levykin on hyvin yksinkertaisen harmaa ja näyttää aika halpiskamalta, aivan kuten myös dvd:n kannet, jotka ovat läpinäkyvät, eivätkä siniset niin kuin muissa klassikoissa.
 
 
 
 
 

 

 
 
Fantasia 2000 julkaistiin myös vuonna 2010 dvd:llä ja blu-rayllä. Dvd julkaisu on myös toinen. Ensimmäistä julkaisua näkee silloin tällöin, mutta ei senkään hinta nouse kovinkaan ylös.
 Fantasia 2000 ei ole haluttu klassikko, enkä itsekään ostanut sen muuta kuin pakosta, koska halusin sen täydentämään kokoelmaa :) Ja täytyy myöntää, että en ole katsonut kumpaakaan Fantasia klassikkoa. Jotenkin ne eivät vain tunnu Disney klassikoilta, koska ne eivät ole kuitenkaan perinteisiä Disney elokuvia. No, silti ehkä joku päivä rohkaisen mieleni ja katson ne molemmat. :)
 

 

 

 

 
 
 
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti