maanantai 13. huhtikuuta 2015

Pennitön ja surullinen




Otsikko kuvaa tämän hetkistä tilannettani oikein hyvin. Eli elän aikoja, jolloin en voi laajentaa kokoelmaani melkein yhtään. Ylimääräistä rahaa ei todellakaan ole näkyvissä ja se tarkoittaa sitä, että Disney keräily jää vähälle. :'( 
Mietin jopa vähän aikaa sitten joidenkin Disney tavaroiden myymistä, mutta tönin sen ajatuksen päästäni heti pois. En vain millään kykene luopumaan mistään Disney tavaroista. Ehkä jos tulisi ihan pakko tilanne niin sitten voisin jotain myydä. But not today! :)

Ja todellakin, mikä on parasta ajanviihdettä, kuin istua tyhjätaskuna tietokoneen eteen ja etsiä kaikenlaisia ihania Disney julkaisuja, joita ei voi ostaa. Se on itsensä kiduttamista parhaimmillaan :D

Olen siis nähnyt näitä sankari eli hero kansikuvia instagramissa, mutta nyt löysin niitä amazonin sivuilta. Näissä julkaisuissa on siis tuollainen hieno pahvikotelo, jossa on klassikon sankari. Kotelot ovat vastine Disneyn julkaisemalle pahis eli villain sarjalle, jossa kotelossa oli aina elokuvan pahis. Mutta niitä ei mielestäni julkaistu kaikista klassikoista, kun taas nämä sankari kotelot löytyy aika monesta klassikosta.
 Olisi kyllä hienoa saada hankittua kaikki klassikot noilla koteloilla. Ne täydentäisivät kokoelmaa kivasti :)



















4 kommenttia:

  1. Kun tulee tilanteeseen että oman kokoelmansa tai siitä osan myyminen on lähes pakollista, on se varmasti jokaisen keräilijän pahin painajainen. Itse kun joudun pitkin hampain sitä juuri tällä hetkellä harjoittamaan. :(

    Nuo kannet ovat aivan ihania! Olisipa varaa ostaa kaikki näillä kansilla varustetut klassikot, kuin myös ne pahis-julkaisut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin! :( Tuli jo ihan kamala olo, kun mietti kokoelman karsimista. Mutta voimia sinulle! Ja toivottavasti saat joskus hankittua takaisin ne Disney tavarat, joita joudut nyt myymään.

      Poista