sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Löytöjä




Jokunen aika sitten kävin perinteisellä kirpputori kierroksella. Kolusin lävitse ainakin neljä kirpputoria, mutta en löytänyt kovinkaan paljon Disney aiheisia tavaroita, joiden hinnat olisivat olleet sopivia kukkarolleni. Monet vhs nauhat olivat saaneet hinnakseet kolmen euron lapun, mikä on mielestäni jo aika paljon, jos videon kuntoa ei ole tarkistettu.
 Dvd:t ovat melkein aina ylihinnoiteltuja, monet Disney elokuvat joita minulta puuttuu jäävät kirpputoripöydille, koska niiden hinnat vastaavat melkein uutta. 

Tein kuitenkin kolme pientä hankintaa, jotka maksoivat yhteensä 2,50 € 

Tupu, Hupu ja Lupu seikkailevat: Kapteeni Ankka ja Valkoinen Valas vhs
Tiku ja Taku: Sopu Sijaa Antaa kirja
Aristokatit Vauhdissa kirja

Olen aika tarkka nykyään, että ostanko kaikkia niitä Disney vhs nauhoja, joita kirpputoreilla näen, sillä ne vievät aika paljon tilaa. Mutta en ollut nähnyt tätä kyseistä videota ennen, joten se päätyi matkaani. No, täytyy kyllä tunnustaa, että kiusaus ostaa kaikki halvat vhs:t joita kokoelmassani ei vielä ole on hyvin suuri :) Siksi kierränkin kirpputoreja vain silloin tällöin, en enää niin useasti ja kukkarokin kiittää :)
Mukaani siis lähti vielä nuo kaksi vanhaa kirjaa, ne olivat ihan hyvin säilyneitä ja siistejä, joten 0,50 € kappaleelta ei ollut paljon.


Oletteko te tehneet mitään Disney löytöjä kirpputeilta tai huuto.netistä?















































4 kommenttia:

  1. Kivoja löytöjä olet tehnyt. Joskus vähemmän on enemmän.

    VastaaPoista
  2. Disney-lastenkirjoja löytyy aika usein lähes uuden veroisina. Tosin ne menevät meillä lasten käyttöön eivät keräilykokoelmaan, joten aina ne eivät säily uuden veroisina. :-(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No höh, mutta onneksi lapset saavat iloa kirjoista :)

      Poista