maanantai 2. maaliskuuta 2015

Kurkkaus DVD kokoelmaani



Pahoittelut kaikille ihanille lukijoille, että en ole päässyt kirjoittamaan blogiini, mutta sitkeä nuha on pitänyt minut poissa internetin ihmeellisestä maailmasta. Päätin kuitenkin flunssasta huolimatta tulla piristämään lukijoideni arkea ja tehdä bloggauksen jonka te äänestitte voittajaksi.
Eli laitoin jokunen aika sitten pienen kyselyn teille lukijoilleni. Saitte valita kolmesta otsikko vaihtoehdosta mieluisimman, josta teen postauksen. Ja eniten ääniä sai : Kurkkaus dvd kokoelmaani
Eli tässä postauksessa esittelen poikkeuksellisesti myös muuta dvd kokoelmaani, johon siis kuuluu myös muitakin elokuvia, kuin Disneyn ja myös tv-sarjoja.
Kun aloin koluamaan dvd hyllyäni niin huomasin, että esiteltäviä elokuvia ja tv-sarjoja on niin paljon, että joudun tekemään tästä aiheesta useamman kirjoituksen. Jos laittaisin kaikki elokuvat samaan, niin postauksesta voisi tulla aivan liian pitkä, sillä haluan hiukan kertoa miksi pidän jostain tietyistä elokuvista jne. Päätin siis tehdä nämä postaukset ihan elokuvien genren mukaan ja erikseen tv-sarjat. Ja nyt ensiksi esittelen teille tv-sarjat jotka kuuluvat kokoelmaani.

HUOM!
Kaikki Disney fanit, jotka luette blogiani vain Disneyn vuoksi niin olkaa huoleti, blogini säilyy näiden muutamien postauksien erilaisuudesta huolimatta Disney blogina. :)




Ulkomaiset tv–sarjat: Charmed / Siskoni on noita

Yksi ehdoton suosikki tv–sarjani lapsuusvuosiltani on Charmed, eli huonosti suomennettuna Siskoni On Noita. Odotin, odotin ja odotin, että sarja julkaistaisiin kokonaisuudessaan suomenkielisillä teksteillä, mutta sitä päivää ei varmaan koskaan tule. Ekat tuotantokaudet eivät sisällä suomenkielistä tekstitystä, mikä on hieman hankalaa, sillä sarja sisältää aika paljon erikoisia sanoja, jotka liittyvät loitsuihin ja noituuteen. Loput tuotantokaudet on julkaistu jopa suomenkielisillä kansilla ja ne sisältävät myös suomi tekstit. Olen Charmed sarjaa kerännyt aika verkkaisesti. Yleensä olen tehnyt löydön nettikaupan alelaarista, josta tuotantokausia on myyty yhdeksän euron hintaan. Muuten kausista saa pulittaa jopa 15 – 20 euroa. Nuo hinnat ovat mielestäni riistoa, sillä sarja on jo aika vanha ja monia uudempiakin sarjoja saa halvemmalla. 
Kokoelmaani olen saanut kolme ensimmäistä tuotantokautta ja seitsemännen kauden, yhdessä on kyllä ruotsinkieliset kannet, kiitos siskoni joka epähuomiossa osti sen minulle lahjaksi :D, mutta en valita, sillä sisältö on kuitenkin sama. 








Murder She Wrote / Murhasta tuli totta

Joo, siis monet yläasteikäisistä kavereistani eivät ymmärtäneet, että heti koulun jälkeen ryntäsin television ääreen katsomaan Murhasta tuli totta ohjelmaa. Monien teinien mielestä se oli mummoille tarkoitettu tylsä ohjelma. Mutta itse fanitin Jessica Fletcheriä ihan täysillä.  
Mutta harmikseni kaikkia Murhasta tuli totta boxeja ei ole julkaistu suomi teksteillä. Vain ensimmäiset neljä kautta sisältävät suomi tekstit. Loppuja kausia en ole vielä ostanut, sillä ne maksavat melkein 30 euroa kappale, vaikka kyseessä on hyvin vanha ohjelma. 







Kommissar Rex / Poliisikoira Rex


Poliisikoira Rex on yksi lapsuuteni lemppari tv-ohjelmista. Periaattessa katsoin sitä vain Rexin takia, koska rakastin yli kaiken saksanpaimenkoiria. Muutenhan kyseessä ei todellakaan ollut mikään lasten ohjelma, vaikka sitä mainostettiinkin ihanan koiran avulla. Sillä monesti sarjan rikosjutut olivat hyvin raakoja. 
Vaikka Suomessakin sarja sai suosiota ja uusinnat jokunen vuosi sitten saivat hyvin katsojia, niin silti tätä sarjaa ei ole tuotu dvd:lle suomi teksteillä. Olen aikoinaan ostanut saksan kielisen version, jossa ei valitettavasti ole tekstityksiä edes englanniksi. Saksan opiskelusta on onneksi hieman hyötyä, jos haluaa katsoa tätä sarjaa.







Once Upon A Time / Olipa Kerran


Tämä sarja on todellakin tehty Disney faneille. Melkein kaikkien klassikoiden sankarit ja pahikset ovat päässeet tähän sarjaan. Juoni on ihan hyvä ja monet näyttelijät tekevät hyvää työtä.
Toivon kuitenkin ettei sarjaa jatketa kovinkaan kauan, sillä yleensä yli viisi tuotantokautta pilaa sarjan, kuin sarjan. Itseäni hiukan ärsyttää jo jotkut sankari hahmot ja se ettei keskeisistä hahmoista kukaan ikinä kuole vaan ihmeen kaupalla he aina selviytyvät. 
Pidän kuitenkin sarjasta ja aion katsoa sitä, vaikka siitä tehtäisiin kymmenen kautta :), mutta toivon että sarja pysyisi laadukkaana.







The Casebook of Sherlock Holmes / Sherlock Holmesin Muistikirja
Hetty Wainthropp Investigates / Hetty Ratkaisee

Jeremy Brettin esittämä Sherlock Holmes on mielestäni ainoa oikea. Jäin sarjaan koukkuun kun näin sen ensimmäisen kerran televisiosta. Innostuin sarjasta niin paljon, että luin kaikki Sherlock Holmes kirjat hetkessä. 
Harmikseni en ole päässyt keräämään tätä hienoa sarjaa kokonaan. Minulla on vain yksi kausi, jonka sain lahjaksi vuosia sitten. 
Toinen salapoliisi tv-sarja josta pidän on Hetty ratkaisee. :) Joo, tiedän kuulostaa siltä, kuin esittelisin jonkun vanhan mummon dvd kokoelmaa, mutta tämä sarja on oikeasti hyvä! Ehkä joistain kohdin hidastempoinen, mutta silti mielenkiintoisempaa katsottavaa, kuin salatut elämät. 







Heartbeat / Sydämen asialla

Jo ala-asteikäisenä katsoin tätä sarjaa kesälomalla joka päivä. Ja nyt se tulee uusintojen uusintojen uusintoina yleltä. Mutta silti Sydämen asialla on tosi mukava sarja, jota on kiva katsella aina silloin tällöin. Ensimmäiset kaudet ovat mielestäni parempia ja juonikuviotkin ovat kekseliäämpiä, mutta kyllä loputkin jaksot ovat ihan katsottavia. Harmi vain, että kyseisten kausien dvd hinnat ovat aika korkealla, joten ainakaan lähi aikoina ne eivät päädy kokoelmaani.







Serranon Perhe


Hyväntuulinen tv-sarja jota tuli katsottua vuosia sitten. Sarjaa katsoessa aivot voi heittää narikkaan ja vain uppoutua hassuihin kommelluksiin, joita tämä sarja on pullollaan.
Ensimmäiset kaudet ovat parhaimpia, loput taas menettelevät juuri ja juuri. Serranon Perhe onkin hyvä esimerkki, ettei sarjaa kannata venyttää vaan se kannatta lopettaa ajoissa. 







Sabrina The Teenage Witch / Sabrina teininoita


Nuorena tuli katsottua tätä sarjaa paljon. Mutta jotenkin olen unohtanut, että miten tämä sarja päättyi. No, onneksi sen voi korjata katsomalla koko sarjan uudestaan, kunhan vain saan hankittua loput kaudet :)







Ugly Betty / Ruma Betty


Tässä hyvä esimerkki, kuinka sarja lopetetaan ajoissa. Neljä kautta ja laadukasta katsottavaa. Ruma Betty on täynnä meheviä juonen käänteitä ja hyviä näyttelijöitä. Suosittelen! :)







Kotimaiset tv-sarjat: 

Puhtaat valkeat lakanat
Ruusun aika
Susikoira Roi
Hynttyyt yhteen
Metsolat







Nämä kaikki sarjat ovat tuttuja lapsuudestani. Ehkä juuri sen takia ne ovatkin jääneet mieleeni niin hyvin. Ja tietysti ne on tullut hankittua, koska nostalginen fiilishän siinä tulee, kun katsoo vanhoja tv-sarjoja takkatulen ääressä.
 Mutta kyllä kotimaisen tv-sarjan laatu on ollut parempaa ennen. Nykyään televisiosta tulee sellaisia ohjelmia, että joutuu ihan miettimään, että kuka ihme tuollaisenkin on käsikirjoittanut. 

Joten tässä näitte kurkistuksen muuhun dvd kokoelmaani, toivottavasti piditte postauksesta. :) Kirjoittelen loput postaukset aina tasaisin väliajoin Disney bloggauksien väleihin. 













6 kommenttia:

  1. Charmed oli ehdoton suosikkini nuorempana! ja on kyllä sitä vieläkin :) Prue oli paras ja kyllähän se sarja menetti hohtoaan Shannenin poistuttua siitä. Kausia en ole saanut hommattua, kun vaivaa tuo suomenkielisten tekstien uupuminen parhaimmista kausista :/ Ehkä vielä jonain päivänä x)
    Olipa kerran on nykyinen ehdoton suosikkini :D 1 ja 2 kausi löytyy jo hyllystä, kolmas tulossa pian postin tuomana x) Evil Queen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä. Sarja huononi todella paljon, kun Prue kuoli :( Itse en vieläkään pidä Paigen hahmosta yhtään. Muutenkin sarjan juonikuviotkin huononivat loppua kohden ja sarjan viimeiset kaudet tuntuvat väkisin tehdyiltä.
      Kyllä tuo suomitekstien puute häiritsee hieman, vaikka englantia osaakin, mutta sarja sisältää erikoissanastoa, niin väkisinkin aina välillä tippuu kärryiltä, että mistä nuo oikein puhuu :D.
      Olipa kerran on kyllä yksi tämän hetken suosikkejani. Toivottavasti sarjan juonikuviot pysyvät hyvinä ja yllätyksellisinä :)

      Poista
    2. Itsekään en tykkää Paigesta yhtään... oli jotenki niin tekemällä tehty hahmo ja ei vaan jotenki sopinu yhtään tai sitten se johtuu tästä kapinasta Pruen kuolemaa kohtaan ;D Viimeset kaudet oli todellakin aika väkisin tehtyä, eipä niistä ole muistikuviakaan. Englanti luonnistuu itselläkin ja vaikka osaakin ensimmäiset kaudet melkeinpä ulkoa, niin kyllä sitä silti kaipaa tekstitystä siihen, jo ihan nostalgiaakin luomaan :D
      Samaa toivon kans olipa kerran suhteen, on se ainakin näiden kolmen kauden suhteen sitä ollutkin, nelosta odotellessa tänne suomen kamaralle. Itse toivoisin mahdollisimman monta kautta, jotta sais pitkään nauttia sarjasta, kunhan pitävät langat käsissä juonen ja tarinoiden suhteen. Joka tietenkin on hyvinkin vaikeaa, mutta jos oikein kovasti tähdeltä toivois ;D

      Poista
    3. Joo, kyllä saavat Olipa Kerran sarjan käsikirjoittajat tehdä kovasti töitä, ettei juonikuviot ala rakoilemaan. :) Juonen kannalta olisi kyllä hyvä, että joskus pahiksetkin voittaisivat niin jännitys säilyisi ja sarja saisi hieman uutta potkua :D

      Poista
  2. Ihan ensiksi: että Wau, täällä on uusi upea ilme ja hieno banneri! :) Sit sarjoihin...

    Joukossa oli omiakin suosikkeja kuten Olipa kerran ja Sabrina teininoita sekä kaikki nuo kotimaiset. Voih, mikä nostalgia niistä huokuukaan. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Ajattelin hieman muuttaa blogin värimaailmaa ja tyyliä, kun alkoi tuo vanha jo ottamaan silmiin :).
      Olipa kerran on varmasti kaikkien Disney fanien suosikki sarja tällä hetkellä :)

      Poista