keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Kirppislöytöjä...




Tazan 2 dvd kilpailu on päättynyt. Kiitos kaikille osallistujille!
 Arvon voittajan tämän viikon aikana, joten tarkkailkaa sähköpostejanne :)
Jokunen aika sitten pistäydyin taas kirpputoreilla. Mukaani lähti kohtuuhintaisia Disney kirjoja ja pari vanhaa Aku Ankkaa.
Pepi Peloton, Oliver ja Kumppanit, sekä Kaunotar ja Kulkuri kirjat olivat lasten parhaat kirjakerhon tuotoksia. Kaksi ensimmäistä kirjaa oli vanhempia painoksia, kun taas Kaunotar ja Kulkuri oli 2000-luvulta. 
Kirjat olivat ihan hyväkuntoisia ja maksoivat yhteensä kolme euroa.
Aku Ankka lehdet ostin filminurkka juttujen vuoksi ja ehkä nuo hienot ei niin akumaiset kansikuvat vetivät puoleensa :) En periaatteessa ole keräillyt Aku Ankkoja, mutta aina silloin tällöin hienokantiset Akut tarttuvat mukaani. 
Aku Ankan hupipurjehdus ja Mikki Hiiren salapoliisikirja maksoivat vain pari euroa. Sarjakuvakirja oli kärsinyt jo hieman ja valitettavasti se kärsi vielä enemmän tuon kuvan oton jälkeen. Jätin sarjakuvakirjan vahingossa lattialle, josta rakas koirani oli sen ottanut. Tietysti se päätti käyttää purukalustoaan kirjan pehmeään kanteen ja näin Aku menetti toisen jalkansa :) No, sain kuitenkin teipattua puuttuvan osan takaisin koiran katsoessa vieressäni, että mitä oikein touhuan :)
Onneksi Mikki Hiiren salapoliisikirja säästyi turren hampailta! :)


























































































2 kommenttia:

  1. Tähän kirjoitukseen liittymättä kysyisin onko yhtään tietoa meinaako julkaisia julkaista lisää "painoksia" loppuunmyydyistä, kuten prinsessa ruususesta, pinocchiosta tai lumikista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valitettavasti mistään noista elokuvista ei ainakaan näillä näkymin ole tulossa uutta julkaisua.

      Poista