Opas Disney Klassikkojen keräilyyn




Olen koonnut tälle sivulle pari vinkkiä aloitteleville Disney Klassikkojen keräilijöille. Itse olin aika hakoteillä, kun vain yhtäkkiä päätin alkaa keräämään klassikoita.
No, olen kyllä aina ollut kamala Disney fani, mutta en tiennyt, että klassikoita on niin paljon ja että niistä on tehty niin monia eri julkaisuja.



1. Päätä mitä keräät


Ensimmäiseksi kannattaa miettiä mitä Disney klassikkoja kerää. Kerääkö kaikki vhs:t, dvd:t, Blu-rayt. Ja kerääkö kaikki mahdolliset julkaisut, tai vain yhden julkaisun jokaisesta klassikosta. Ja ostaako ollenkaan lukuisia klassikoiden jatko-osia, joita on myös eri painoksina.
Ensiksi itsekin päätin kerätä vain kokoelman täyteen, eli yhden julkaisun kutakin Disney klassikkoa. Mutta sitten kokoelma vain laajeni ja laajeni. Yhtäkkiä sitä vain huomasi ostaneensa neljä eri Liisa Ihmemaassa dvd:tä ja mietti, että mitähän näilläkin tekee :)
Tein myös kovan päätöksen etten osta jatko-osia, koska en ole koskaan pitänyt esim. Pocahontasin kakkososasta. Mutta sekin päätös unohtui jossain välissä, niin kuin myös se päätös, että en keräile klassikoita VHS:änä. Mutta nykyään videot ovat liian aliarvostettuja, Disney klassikoita saa pilkkahinnoilla kirpputoreilta, kun ne joskus olivat 159 mk / kpl.
Joten ainakin keräilyn aluksi voi päättää hiukan mitä formaattia alkaa keräilemään ja sitten jatkossa voi laajentaa kokoelmaansa, jos haluaa.

 



2. Harvinaisuuksien metsästys


Tietysti ensimmäiseksi melkein jokainen haluaa juuri ne harvinaisemmat klassikot kokoelmaansa. Mutta se ei kannata, ainakaan rahallisesti. Nykyään monet ihmiset ovat valmiita maksamaan liikaakin harvinaisesta Disney klassikosta ja silloin pieni keräilijä jää helposti jalkoihin.
Kannattaa ostaa ensin ne dvd:t, mitä saa vielä kaupoista. Kun itse aloitin klassikkojen keräilyn niin Leijonakuningasta ei ollut saatavilla missään muualla kuin huuto.netissä, ja halutun klassikon hinta nousi melkein aina 100€. Hiukan tyhmyyksissäni ostin Leijonakuninkaan 40€:lla vaikka silloin hinta tuntuikin kovin halvalta :) 
 Joten jos malttaa odottaa niin se kyllä kannattaa ja ainakin kukkaro kiittää. Ja monesti uuden julkaisun tullessa kauppoihin vanhat julkaisut löytävät tiensä huuto.nettiin tai kirpputoreille, jolloin ne saa hyvin halvalla.
Muutenkin huuto.netistä saa melkein uutta vastaavia Disney klassikkoja halvemmilla hinnoilla, kuin kaupoista. Vaikka parin euron ero voi tuntua pieneltä niin kyllä siitä säästöä tulee jos ostaa vuoden aikana monia klassikkoja käytettyinä.



3. Laatu ennen kaikkea


Disney klassikoita saa ostettua hyvin halvallakin huuto.netistä. Sieltä olen hankkinut monet klassikot ja niiden jatko-osat halvalla.
Itselläni on kuitenkin tietyt kriteerit klassikoiden kunnosta. Kansien täytyy olla siistit ja levy hyvässä kunnossa. Huuto.netissä onkin se huono puoli, että ei näe dvd:n todellista kuntoa. Enkä tarkoita sitä, että joku tahallaan huijaisi väittämällä dvd:tä hyväksi. Mutta tavalliselle dvd:n ostajalla voi olla erilainen käsitys onko levy hyvä vai huono kuntoinen. Tai onko dvd:n kannet kuluneet vai hyvät.
Monet keräilijät haluavat, että kannet ovat siistit ja levy melkein kuin uusi, eikä naarmuja saa olla. Itse en parista pintanaarmusta välitä, jos elokuva kuitenkin toimii. Mutta kansien täytyy olla hyvässä kunnossa. 
Oma kohtaisia kokemuksia huuto.netistä on, kun ostin yhden Disney klassikon ja kohteessa sanottiin, että dvd on hyvässä kunnossa. No, kun dvd sitten tipahti postilaatikkoon niin melkeinpä järkytyin. Dvd:n kannet olivat lukuisilla naarmuilla ja näytti siltä kuin koteloa olisi vedetty pitkin lattioita. Onneksi levy oli kuitenkin ok kunnossa, koska kotelon voi aina vaihtaa, jos löytyy Disneyn oma kotelo tilalle. No, kuitenkin ilmoitin myyjälle, että hän olisi voinut mainita kansien hyvin huonosta kunnosta. Myyjä pahoitteli tilannetta ja totesi, ettei hän tiennyt että kansien pitäisi olla hyvät, koska levy oli kuitenkin kunnossa ja sitähän katsotaan eikä kansia. Joten tässä hyvä esimerkki siitä kuinka erilaiset voi olla käsitykset dvd:n hyvästä kunnosta. Siksi kannattaakin aina kysyä kansien ja levyn kuntoa, ennen kuin menee huutamaan tuotetta.
Tietysti tällaisilta ongelmilta voi välttyä ostamalla dvd:tä kirpputoreilta ja kaupoista. Kirpputoreilla näkee itse levyn, sekä kotelon kunnon ja voi arvioida hinta/laatu suhdetta. Ja kaupoistahan saa aina uutta, joten ei tarvitse pelätä toimiiko levy vai ei. Itse kuitenkin suosin edelleen huuto.nettiä :)
.

1 kommentti:

  1. Tuhannet kiitokset näistä vinkeistä. Olen itsekkin päättänyt keräillä melkein kakkia Disney klassikoita DVD:nä ja Blu-Rayna, joista itse pidän. Tärkeintä on se, että omistaa ne elokuvat laadukkaina ja katsottavina.
    Onnea keräilyyn!

    VastaaPoista