keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Never say never....




 Olen joskus täällä blogissakin tuskaillut, että en koskaan saa Notre Damen Kellonsoittaja nukke kokoelmastani täydellistä. Mutta niin kuin otsikkokin sanoo, älä koskaan sano, ei koskaan! Sillä joskus ihan tavallisella auton katsastus reissulla voi tapahtua ihmeitä. 
Juu, eli tepastelin kirpputorille, jossa käyn vain silloin tällöin. Ensiksi en löytänyt yhtään mitään, en edes yhtä Disney kirjaa. Olin jo lähdössä, kunnes käännyin ja näin palapeli kasan, jota olin katsonut jo aiemmin, mutta nyt eri kulmasta näin tutut värit. Luulin ensiksi, että kyseessä on Notre Damen Kellonsoittaja palapeli, mutta yllätyksekseni näinkin edessäni Esmeraldan teltan! Olisin voinut hyppiä riemusta, ellei paikalla olisi ollut myös muita ihmisiä :) Tietysti, ensiksi mietin oliko paketissa kaikkia osia. Paketti oli teipattu hennosti kiinni ja kurkkasin sisälle. Paketti oli aika täynnä, joten oletin, että suurin osa osista olisi mukana. Hintaa tällä löydöllä oli vaivaiset neljä euroa! Kannessa näkyi vielä vanhat hintalaput 129 mk ja tarjous 60 markkaa. 
Heti, kun pääsin kotiin avasin paketin ja yllätyksekseni huomasin, että suurin osa osista oli vielä avaamattomissa pusseissa. Se oli todellinen ylläri! Kuitenkin kyseessä on vanha lasten lelu ja ajattelin, että osat ovat käytettyjä ja ehkä hieman viallisia. Mutta onnekseni entinen omistaja ei ollut tykännyt nukke leikeistä. 
Pienen tutkinnan jälkeen löysin kaikki osat, ne olivat todella hyvässä kunnossa, vain pahvisessa takakuvassa oli pieni murtuma. Mutta muuten kaikki osat olivat, kuin uusia. 
Sitten alkoikin pieni kokoamis urakka. Teltan osien paikalleen saanti oli jopa aikuiselta hieman hankalaa, sillä palkit piti työntää aika voimalla kiinni toisiinsa. Muuten kokoaminen oli helppoa :)
Alhaalla onkin kuvia kokoamisesta ja lopullinen tulos. Omasta mielestäni tein ihan mahtavan löydön, sillä netissä kyseisen tuotteen hinnat vaihtelevat 25-60 euroon. Kyseessä on kuitenkin aika harvinainen lelu, sillä ainakaan Suomessa ei varmasti ole jäljellä montaakaan ehjää telttaa.
En vielä tiedä säilytänkö teltan kokonaisena vai laitanko sen takaisin laatikkoon, mutta en kyllä ainakaan heti raaski sitä laittaa takaisin piiloon, onhan se saanut olla siellä jo aika kauan. :)


Info

Tuotteen nimi: Esmeralda Gypsy Festival Tent
Valmistusvuosi: 1995
Valmistaja: Mattel






Laatikossa on lieviä kolhuja ja murtumia, muuten se on ok kuntoinen.









Teltan osat 







Takakuva ja ohjeet







Pöydän kokoaminen










Tuolin kokoaminen














Teltan kokoaminen

































7 kommenttia:

  1. Siis vau! Sulla on kyllä niin hieno kokoelma Notre Damen kellonsoittajasta! Haaveilen itselleni myös jonkinlaista nukkekokoelmaa Kaunottaresta ja hirviöstä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Kaunotar ja Hirviö nukkekokoelman saaminen on aika haasteellinen homma. Mutta toivottavasti saat haaveen toteutettua! :)

      Poista
  2. Nyt on ollut onni kohdillaan sulla. :)

    VastaaPoista
  3. Hei todella hienoa hienoa että kokoelmasi on nyt täydellinen! :) Voi että, en voi olla kuin vaan iloinen puolestasi!

    VastaaPoista